Riippumaton rivimies: Jako kahteen
Orpo (kok) – Purran (ps) hallitus jakaa kansaa hyvin- ja pahoinvoiviin. Sosiaaliturvan massiivisille leikkauksille ei näy loppua. Pienituloisten toimeentuloa kiristävät alv:n aiheuttama hintojen nousu ja esimerkiksi asumistuen leikkaukset. Ammatillisen koulutuksen leikkaukset tekevät lisää työttömyyttä ja syventävät olemassa olevaa. Hyvinvointialueiden rahoituksen sabotointi ja asiakasmaksujen korotukset kurittavat vähäväkisiä sairaita. Samaan aikaan tehdyt hyvätuloisia suosivat veroratkaisut ja esimerkiksi yksityisen terveysbisneksen tuki nostavat paremman väen hyvinvointia. Tuloerot kasvavat, köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat, eriarvoisuus lisääntyy, yhteiskunta jakautuu.
Ostovoiman voimakas alentaminen laskusuhdanteessa on tuhoisaa erityisesti pienille palveluyrityksille. Suomen yrityksistä 93 prosentissa on 0-4 työntekijää. Ostovoiman väheneminen vie asiakkaita ja lisäksi yksinyrittäjien alv-huojennus poistuu. Seurauksena on jo ollut yritystoiminnan lopettamisia. Konkurssit ovat lisääntyneet 12 prosentilla vuoden takaiseen. Suomen Yrittäjät nielevät nyt itse ”hyvään hallitusohjelmaan” ajamaansa myrkkyä.
Enää ei ole turvassa edes alempi keskiluokka. Työelämän heikennykset alentavat palkkojen ostovoimaa ja aiheuttavat epävarmuutta.
Enää ei ole turvassa edes alempi keskiluokka. Työelämän heikennykset alentavat palkkojen ostovoimaa ja aiheuttavat epävarmuutta. Jo toteutuneissa konkursseissa on menetetty yli 15 000 henkilötyövuotta, irtisanomisten kanssa tämä tarkoittaa noin 70 000 uutta työtöntä. Hallituksen työllisyystavoite toteutuu negatiivisena. Työttömyysturvan raju heikentäminen ajaa ihmisiä toimeentulotuelle ja sen myötä pitkäaikaiseen työttömyyteen. Hallituksen toinenkin tavoite, toimeentulotuen puolittaminen, on toteutunut päinvastaisena toimeentulotuen saajien lisäyksenä.
Digitalisaatio, automaatio ja tekoäly vähentävät erityisesti valkokaulustyöpaikkoja, alempi keskiluokka katoaa. Yhteiskunta polarisoituu. Köyhyys syvenee, rikkaiden varallisuus kasvaa ja keskittyy entistä pienemmälle joukolle. Varakkain kymmenys omistaa jo yli puolet, varakkain yksi prosentti noin 40 prosenttia varallisuudesta. Sipilän (kesk) – Orpon (kok) hallituksen saldo on toteutumassa samanlaisena, mutta volyymiltaan moninkertaisena.
Polarisoituminen ja köyhyys luovat tilaa populistiselle äärioikeistolle, kuten esimerkiksi Saksassa nyt nähdään. Hallituksessa leikkauksia ajavatkin innokkaimmin juuri perussuomalaiset ministerit. He toteuttavat kansaa ilkkuen kokomustan ja Orpon suurta unelmaa, hyvinvointivaltion alasajoa. Kokoomuksen tarvitsee vain antaa suuntaa ja seurata tyytyväisenä sivusta. Perussuomalaiset ovat aloittaneet notkahtaneen kannatuksensa kohottamisen maahanmuuton vastustamisella ja rasismilla, Saksan esimerkin tapaan. Toista populismin perusvoimaa, herravihaa, voi nyt olla vaikea käyttää, he kun ovat itse kokoomuksen siivellä vallan kahvassa.
Veli-Matti Hurskainen