Meira Pitkänen ja Emilia Kangaskolkka.
Mielipide: Liityin SDP:n jäseneksi
Rohkeasti harpoin Joensuun Työväentalon rappuset ylös, jossa tapasin SDP:n jäsenhankkijan. Pohdinnan jälkeen päätin vihdoin liittyä sosialidemokraattiseen jäsenperheeseen.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja politiikka on kiinnostanut minua jo kauan. Vuosien varrella tätäkin naista on houkuteltu eri puolueiden riveihin oikein puolueiden puheenjohtajien toimesta. Kuitenkin Sanna Marin teki poliitikkona minuun vahvan vaikutuksen, ja pidän myös Antti Lindtmanin tavasta luotsata puoluetta kohti pian alkavaa vuotta 2025. Edellä mainittujen kanssa arvojen jakaminen on luontevaa, ja siksi SDP on itselleni mieluisin vaihtoehto.
Elämme ajassa, jossa on paljon epävarmuutta ja pelkoa aiheuttavia tekijöitä, niin Suomen sisällä kuin maailmanlaajuisesti. Nyt jos koskaan tarvitsemme tunnetta yhteenkuuluvuudesta, luottamuksesta sekä siitä, että kohtelemme toisiamme lämpimästi arvostaen.
Olen Joensuussa syntynyt, sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaan syventynyt yhteiskuntatieteilijä. Suurimman osan elämästäni olen asunut siellä sun täällä, opiskellen, töitä tehden ja myös uusperheäiteillen. Identiteettini on vahvasti pohjoiskarjalainen, ja toivonkin, että pystyisin nyt asettumaan ja juurtumaan tähän itselleni rakkaaseen kaupunkiin.
Tukea tarvitseva ei saa jäädä yksin.
Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja osallisuus; nämä ovat minulle tärkeitä asioita. Olen työskennellyt kaikenikäisten ihmisten parissa, ajoittain erittäin kipeiden ja vaikeiden aiheiden äärellä. Olen oppinut, että kenelle vain voi sattua mitä tahansa, milloin tahansa. Silloin on ehdottoman tärkeää, että joku ottaa kopin, välittää aidosti ja auttaa eteenpäin. Tukea tarvitseva ei saa jäädä yksin.
Hallitus leikkaa kolmanneksen sote-järjestöjen avustuksista, mikä on järkyttävä ratkaisu. Kun aina vain kauniisti puhutaan vaikeiden tilanteiden ennaltaehkäisemisen tärkeydestä, teot osoittavat aivan muuta. Rajut leikkaukset taidetta ja kulttuuria kohtaan eivät ilahduta, ja näkemys siitä, että kulttuuri olisi vain eliitin ilo, on kerrassaan erikoinen.
Tarmokkain ja odottavaisin mielin lähden mukaan; saan varmasti tutustua ihaniin ihmisiin ja olla osana merkityksellisenä pitämääni toimintaa.
Olen sosiaalinen, herkkä ja vahva musiikin, elokuvien ja kirjallisuuden rakastaja, pitkien kävelylenkkien harrastaja (resquekoirani Orionin kanssa) sekä innokas penkkiurheilija. Päättäväinen optimisti ei varmaankaan istuisi kuvassa säteilevän Emilian vieressä ilman konkarihahmo Matti Mikkosen antamaa sysäystä. Kiitokset siitä!
Meira Pitkänen
Yhteiskuntatieteiden maisteri, SDP:n uusi jäsen