Koronan jälkitautina sain korvatulehduksen ja poskiontelotulehduksen. Kun menin hakemaan lääkkeitä apteekista, proviisori ihmetteli, olinko tosiaan päässyt lääkäriin.

Pääsin digipalvelun kautta. Olin jo edellisenä päivänä eli sunnuntaina soitellut hoidon tarpeen arviointiin, kun heti herättyä korvasta alkoi valua märkää. Sieltä sanottiin, että korva paranee itsestään, kun epäilin tärykalvon puhjenneen. Hoitaja meinasi ehdottaa yhteydenottoa maanantaina terveyskeskukseen, mutta joku vierestä vinkkasi, ettei tarvitse. Googlasin Terveyskirjastosta korvatulehduksen. Siellä sanottiin, että vuotava korva täytyy näyttää vuorokauden sisällä lääkärille. Soitin päivystykseen ja siellä kehotettiin käyttämään maanantaina digipalvelua. Digipalvelusta varattiin minulle aika samalle aamulle omaan terveyskeskukseen lääkärille. Diagnoosi oli ulkokorvan tulehdus, sisäkorvan tulehdus ja poskiontelotulehdus.

Tyttäreni sairasti kaksi virusinfektiota jälkitautineen, toinen oli korona toista ei testattu. Hän joutui olemaan poissa töistä 7 viikkoa ja soitteli kymmenisen kertaa terveyskeskukseen ja päivystykseen. Lopulta pääsi päivystyksen kautta lääkärille. Lääkäri oli sanonut tyttärelleni heti, että tehän olette sairas. Johon tyttäreni vastasi, että olen ollut niin pitkään kipeä, etten enää tiedä milloin olen terve ja milloin sairas.

Yllätys, yllätys: ihminen on sairas, kun menee lääkärille.

Tyttäreni on sitä mieltä, että koska hän maksaa veroja, niin hänen pitää päästä lääkäriin julkiselle puolelle. Ja onko tämä resurssien oikeata käyttöä, kun työikäinen ihminen sairastaa kuukausikaupalla.

Työterveys oli jo minun työaikanani vitsi: Lääkärillä meni enemmän aikaa selvittäessään, mitä sairauksia tai vaivoja hän saa hoitaa kuin aika, mikä meni potilaan hoitamiseen.

Yksityisellä lääkärillä käynti onnistuisi tavalliselta kansalaiselta, jos nykyinen KELA-korvaus 30-60 euroa olisikin omavastuu ja loput sairaskäynnistä 100-500 euroa maksaisi KELA.

Jos julkisen puolen toimintoja karsitaan riittävästi, niin käy kuin talolle, joka on jätetty kylmilleen; se voidaan purkaa.

A-talkissa keskusteltiin viime viikolla sairaalaverkosta ja yleisesti Suomen terveydenhuollosta. Siellä viisaasti todettiin, että hallitus näpertelee nyt pikkuasioilla ja pistemäisesti, kun pitäisi tarkastella kokonaisuuksia. Julkinen terveydenhuolto toimii verovaroin ja asiakasmaksuin. Yksityiset terveysfirmat ovat verovaroin tuettuja, potilas maksaa käyntinsä ja yritykset haluavat voittoja. Työterveyden maksavat työntekijät ja työnantajat ja työn hoitavat yksityiset terveysfirmat. Oppilashuollon maksavat opiskelijat ja veronmaksajat. Työterveyshuollossa työntekijät maksavat kahdesti terveydenhuollostaan, palkasta työterveysmaksun ja verona julkisen terveydenhuollon.

Ihmettelen, miksi hallitus pakottaa hyvinvointialueet rikkomaan lakia. Nykyisillä reunaehdoilla ne rikkovat joko rahoituslakia tai perustuslakia, jonka mukaan kaikille kansalaisille on taattava terveydenhuolto. Miksi poliitikot menevät lääkärien tontille ja rikkovat hyvinvointialueiden itsehallinto-oikeutta? Onko meillä pienenä kansana varaa jättää hoitamatta usein köyhät lapsiperheet, joissa vanhemmat ovat työiässä ja lapset ovat tulevia työntekijöitä? Lääkäreitä ja hoitajia on THL:n mukaan Suomessa ennätysmäärä suhteutettuna väkilukuun. Heistä moni ei ole kuitenkaan töissä julkisella sektorilla.

Etähoidosta sen verran, että kohdallani se on toiminut niin, että teen itse diagnoosin, omahoitaja ottaa sähköpostilla yhteyden lääkäriin, joka määrää lääkereseptin. Onneksi vaivani ovat olleet sellaisia, joita live-lääkäri on vuosia sitten diagnosoinut ja voin kertoa omahoitajalle mistä on kysymys. Mutta pitääkö hoitopolun mennä näin? Eikö lääkärin kuulu tehdä diagnoosi.

Terveisiä Päivi Räsäselle: jo yksi lääkäri voi pelastaa potilaan hengen, jos sattuu olemaan lähellä. Terveisiä myös mieskansanedustajille: Synnytys on turvallisempaa vaikka lähiterveyskeskuksessa kuin autossa, ambulanssissa tai taksissa. Onhan siellä sentään vuode, desinfioidut välineet, lämmintä vettä ja joku sairaanhoitaja.

Jos julkisen puolen toimintoja karsitaan riittävästi, niin käy kuin talolle, joka on jätetty kylmilleen; se voidaan purkaa.

Marjatta Kinnunen

Kontiolahti