VEHMERSALMI / Vesa Moilanen

Harrastuneisuus uskonnonhistoriaan, uskontiedettä ja paikallishistorioita kohtaan sekä todella juuriaan myöten itäsuomalainen syntyperä ja rakkaus itäsuomalaista väkeä, tarinoita ja luontoa kohtaan.

Siinä asioita, jotka saivat varkautelaisen psykologi ja tietokirjailija Arto Julkusen lähtemään tutkimusmatkalle paneutumaan tapahtumiin, joista aiemmin kukaan ei ollut paljoakaan kirjoittanut.

Alkusysäyksen tuohon prosessiin antoi länsisuomalaisesta antikvariaatista tilattu kirja, jonka ensimmäisellä sivulla oli omistajan tiedot, vanhalla käsialalla kirjoitettuna – Tekla Maria Holopainen (Miettinen) (1901–1994). Musiikkimiehenä Julkunen oli käynyt vuosikymmeniä aiemmin Vehmersalmen Tetrimäellä klassisen musiikin konserteissa, asiat yhdistyivät kirjan omistajan nimen välityksellä Tetrimäen menneisyyteen ja siitä alkoi tiedonkeruu.

– Jututin paljon paikallisia ihmisiä, tein likimain 40 haastattelua, etsin kirjallista materiaalia ja sain apua ulkopuolisilta, esimerkiksi Miettisen suvulta, johon Tekla Holopainen kuului. Kuopiolainen Jussi Miettinen kävi läpi perusteellisesti tehdyn sukututkimuksen kautta 1500-luvulle saakka, tuolloin suvulla oli kantatila eteläisellä Kallavedellä Tervassalon saaressa, Julkunen kertoo.

Arto Julkusen kirjoittama teos Hurskaat ja hauraat vie todella mielenkiintoiselle aikamatkalle. Uskonyhteisön nimi oli vaihdellut eri aikoina. Alkujaan Ypäjälle perustettiin lastenkoti Valo vuoden 1940 vuoden kieppeillä, sieltä tapahtui muutto pariksi vuodeksi Lempäälään, jossa tuli pettymyksiä ja riitoja.

Tunnetuin muotokuva johtajatar Tekla Holopaisesta (Eero Pulkkisen albumi)

Myrttilaakso

Holopainen muutti synnyinseuduilleen Vehmersalmen Enonlahden Tetrimäen kylälle. Uskonyhteisöä perustettaessa hän antoi paikalle nimeksi Myrttilaakso Raamatusta peräisin olevan nimen mukaisesti. Toiminta käynnistyi hyväntekeväisyytenä, uskovat ihmiset halusivat auttaa huonossa asemassa olevia köyhiä, sairaita ja lapsia. 1950–1960-luvuilla Holopainen teki saarnamatkoja Saksaan, yhtenä etappina Darmstadt – tarkoituksena oli saada sekä uusia kannattajia että taloudellista tukea uskonyhteisön toiminnalle.

– Uskonyhteisön tarinalla on liittymäkohtia saksalaiseen luostarilaitokseen, Darmstadtissa oli Mariasisarten yhteisö. Edelleen siellä toimivan yhteisön jäsenet muistelivat Tekla Holopaisen vierailleen siellä viimeisiä kertoja 1960-luvun loppupuolella. On aika erikoista ajatella, että täällä Itä-Suomen korvessa oli keskieurooppalaisen vanhan luostarilaitoksen tapoja.

Myrttilaakson asukkaat käyttivät nunna-asuja, joissa oli vaikutteita sekä Lotta Svärd-asusta että keskieurooppalaisesta nunnien vaatetuksesta. Arkipuku oli harmaa/sininen, pyhäpuku oli musta ja tärkeimpiä tilaisuuksia varten oli valkoinen puku. Toki asut herättivät huomiota seutukunnan väestön keskuudessa.

Arto Julkusen mukaan Vehmersalmen kirkkoherra Lauri Kauppinen oli aikanaan ollut sitä mieltä, että lastenkodin pyörittäminen oli erinomainen ajatus, mutta uskonasioissa oli jotakin vierasta suomalaiselle kirkolle.

– Käsittääkseni Kauppinen ymmärsi uskonyhteisön lahkoksi, jossa oli vapaiden suuntien vaikutteita – helluntailaisuuden ja adventistien vaikutteita ja jossakin vaiheessa tulivat mukaan keskieurooppalaiset luostarivaikutteet.

Toiminta käynnistyi hyväntekeväisyytenä, uskovat ihmiset halusivat auttaa huonossa asemassa olevia köyhiä, sairaita ja lapsia.

Karkelointia

Uskonyhteisön koko vaihteli. Käynnistyessään lastenkotina Ypäjällä, paria kymmentä lasta oli hoitamassa 2–3 henkilöä, Lempäälässä 7–8 henkilöä ja Tetrimäellä yhteisö kasvoi isommaksi. Joissakin valokuvissa löytyy parikymmentä nunna-asuista ihmistä ja myöhemmässä vaiheessa, uskonyhteisön vuosittain juhannuksen aikaan järjestetyn valtakunnallisen uskonnollisen kesätapahtuman valokuvassa 80–100 ihmistä. Sisarkunnan ohella mukana oli ihmisiä muualta kylältä – uskonyhteys oli monikerroksinen.

Tetrimäelle rakennettiin kirkko ja kolme puurakenteista pienkerrostaloa. Uskonyhteisössä myös tanssahdeltiin ja Tekla Holopainen soitti huuliharppua.

– Eräs erityinen piirre oli uskonnollinen tanssi, josta he käyttivät nimitystä ”karkelointi”. Kyseessä oli hyvin viatonta, iloista, yhteistä seuranpitoa.

Vaikeita aikoja ilmaantui 1950-luvun alussa. Siihen aikaan naisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen oli rikollista ja sitä sanottiin haureudeksi. Erään poliisitutkinnan yhteydessä kävi ilmi, että yksi kyseisen tapauksen henkilöistä oli vieraillut Myrttilaaksossa, ollut siellä pari kuukautta ja kertoi haureutta harjoitetun.

– Poliisi otti yhteyttä, mutta ei ollut innokas tutkimaan tapausta. Jälkikäteen ajatellen Holopainen teki siinä virheen, ettei hän ottanut vastaan poliisin myönteistä tiedustelua. Hänen mielestään kyseessä oli panettelu ja uskonlahkon mollaaminen. Poliisin oli kuitenkin pakko ryhtyä tutkimaan asiaa, koska kyseessä oli lastenkoti. Holopainen sai käräjillä kolmen vuoden ehdottoman tuomion, jonka kärsi Kuopion lääninvankilassa.

Uskonyhteisö otti jossakin vaiheessa käyttöön rannalla tapahtuvan kasteen. Holopainen vuokrasi Ritoniemen lomakylästä kesäisin mökkejä, tarvittiin hyvä ranta, jossa pystyi kävelemään, menemään veden alle, saamaan kasteen ja tulemaan pois vedestä. Arto Julkusen tietojen mukaan esimerkiksi kesällä 1972 kastettiin 6–7 sisarta ja veljeä.

Tetrimäen nykyinen, käytössä oleva vierastalo. Kuva: Arto Julkunen

Puusepänteollisuutta

1970-luvun alku oli saksalaiskautta. Tetrimäelle tuli nuoria saksalaisia, uskonnollisia etsijöitä – enemmän puhuttiin saksaa kuin suomea. Eräs heistä oli Lutz Reinhardt, joka alkoi kouluttautumaan puusepäksi useissa suomalaisissa oppilaitoksissa.

– Hän oli kekseliäs, luova, kielitaitoinen ja onnistui jossakin vaiheessa saamaan yksinoikeuden Eliel Saarisen huonekalujen valmistukseen. Käsityönä valmistetuista huonekaluista tuli valtavan suosittuja, niitä on muun muassa Suomen suurlähetystöissä ympäri maailmaa ja edelleenkin arvohuutokaupoissa myynnissä.

Tetrimäki poikkeaa suomalaisesta maaseutumaisemasta. Se on kylä, jossa on kymmenkunta rakennusta, pienoiskaupunki tai kaupunginosa keskellä korpea. Hurskaat ja hauraat-kirjan julkaisutilaisuus sai valtavan suosion Vehmersalmen seurakunnan tiloissa.

– Ihmiset tulivat pitkän hiljaisuuden ja syyllisyyden jälkeen, iloisella mielellä hyväksymään Tetrimäki osaksi savolaista kulttuuriperimää ja -historiaa. Nykyisellään Tetrimäellä on hiljaisten vuosien jälkeen majoitustoimintaa täysin moderneissa tiloissa, Arto Julkunen kertoo.