Demarinuorten puheenjohtajisto on juuriltaan pohjoiskarjalainen: vasemmalla varapuheenjohtaja Anette Pottonen ja oikealla puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka.
Demarinuorten johto on pohjoiskarjalaisissa käsissä
SDP:n Alue- ja kuntapäivät toivat viikonvaihteessa 5.–6.10. Joensuuhun runsaasti puolueen poliittista johtoa ja aktiivitoimijoita.
Näkyvässä roolissa tapahtumassa olivat myös puolueen nuorisojärjestö Demarinuoret, joiden liperiläinen puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka juonsi Sokos Hotel Kimmelin tilaisuuden. Mukana viikonvaihteessa oli myös monelle vielä tuntemattomampi Demarinuorten varapuheenjohtaja Anette Pottonen, joka hänkin on juuriltaan pohjoiskarjalainen ja kotoisin Kontiolahdelta.
Reitti kulki nuorisovaltuuston ja opiskelijapolitiikan kautta Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n toiminnanjohtajaksi.
Pottosen äiti on SAK:n paikallisjärjestön puheenjohtaja ja Siun soten varapääluottamusmiehenä tunnettu Sari Pottonen. Siten hän voi sanoa politiikan tulleen elämään jo verenperintönä. Reitti kulki nuorisovaltuuston ja opiskelijapolitiikan kautta Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n toiminnanjohtajaksi sekä lopulta viime toukokuun liittokokouksessa Demarinuorten varapuheenjohtajaksi.
Arto Miettinen