Tutkimus: ulkomaalaistaustainen nimi heikentää yhä työllistymismahdollisuuksia
Etniseen taustaan perustuva rekrytointisyrjintä Suomessa on vähentynyt.
Ulkomaalaistaustaiset työnhakijat joutuvat kuitenkin yhä lähettämään enemmän hakemuksia päästäkseen työhaastatteluun kuin yhtä pätevät suomalaistaustaiset hakijat, käy ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamasta tutkimuksesta.
Tutkimuksessa lähetettiin 10 000 julkisiin työpaikkailmoituksiin luotua työhakemusta yhtä päteviltä suomalais-, englantilais-, venäläis-, irakilais- ja somalilaistaustaisilta hakijoilta. Haetut työpaikat olivat ravintolapalveluiden, kaupan, puhtaanapidon, hallinnon ja asiakaspalvelun aloilta.
Tutkimuksen mukaan työmarkkinat ovat muuttuneet joiltain osin vastaanottavammiksi, mutta suomaistaustaisilla hakijoilla on kuitenkin edelleen selvästi etuoikeutettu asema työmarkkinoilla. Irakilais- ja somalialaistaustaisten etninen syrjintä työnhaussa on vähentynyt, mutta molempien täytyy yhä hakea yli kaksi kertaa useampaa työpaikkaa päästäkseen haastatteluun kuin suomalaistaustaisen yhtä pätevän työnhakijan. Venäläistaustaisten työnhakijoiden syrjintä taas oli hieman lisääntynyt.
Rekrytointisyrjinnän vähenemisen taustalla voivat tutkimuksen mukaan olla kehittyneet rekrytointikäytännöt, sopeutuminen etniseen monimuotoisuuteen ja työnantajien suurempi tarve työvoimalle.