Mielipide: Suutarit hoitakoot työnsä
Vanha sananlasku sanoo, että suutari pysyköön lestissään. Tänä päivänä se ei enää riitä, vaan "suutareille" pitää antaa uusi ohje: hoitakaa työnne.
Vajaan vuoden ajan olen kummastellut maamme johdon tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Tasavallan presidentti Alexander Stubb, "Stuppi" kuten häntä kutsun, huseeraa vähän joka puolella. Matkustelee sinne tänne ja poseeraa "fanikuvissa" kuin suurikin poptähti. Kai hän töitäänkin jonkin verran tekee. Hän hoitaa pääministerin työt silloin, kun hänellä ei ole mandaattia siihen: sisäpoliittiset ja EU-asiat.
Pääministeri Petteri Orpo puhuu suuresta kuvasta ja dynaamisesta toiminnasta, mutta kuva on kovin kapea ja dynaamisuus rajoittuu veden heittämiseen saunan kiukaalle. Hikihän siinä tulee.
Missä Orpo luuraa?
Orpo juhlii mieluumin vaimon syntymäpäiviä kuin osallistuu tehtäviensä hoitoon EU-kokouksessa. Stuppi hoitaa. Pysähtyköön Stuppi matkalla Puolaan Kööpenhaminassa, kun siellä järjestetään neljän maan päämiehen eli pääministerin tapaaminen. Missä Orpo luuraa?
Eikä Orpo muistanut mennä Itämeren alueen NATO-maiden kokoukseenkaan. Siellä pääministerin sijaan hallitusta edusti puolustusministeri Antti Häkkänen. Muista maista paikalla oli presidenttejä ja pääministereitä. Jos meillä pääministeri on estynyt, häntä sijaistaa varapääministeri (Riikka Purra). Mitä Häkkänen teki siellä?
Jos ei olla väärässä paikassa, niin ei osata oman vastuualueen tehtäviä Etenkin ministerit Juuso ja Multala tuntuvat olevan aivan pihalla. Tämä hallituksen ja presidentin toiminta on kuin sekavaa lasten touhua sillä erotuksella, että lasten touhuissa on sentään järkeä.
Tarja Partanen
Joensuu