Kolumni: Kato, orava!
Kunta- ja aluevaaleissa on kyse ihmisten arjen palveluista, kasvavasta eriarvoisuudesta ja siitä, onko ihmisillä varaa terveydenhoitoon. Tätä on vaikea uskoa, kun katsoo vaikkapa perussuomalaisten vaaliohjelmaa.
He vaativat pervoilua pois kouluista ja vastustavat tofua, wokea, DEI-ajattelua ja Yleä. Viime aluevaaleissa he vaativat polttoaineen hinnan alentamista.Paljon paremmin ei mene kristillisdemokraateillakaan, sillä he vaativat Suvivirttä takaisin kouluihin. Sitä ei ole koskaan poistettu, joten ainakin se vaatimus toteutuu.
Nämä kokoomuksen apupuolueet tietävät olevansa altavastaajia, jos keskustelua käydään hallituksen leikkauspolitiikan vaikutuksista ihmisten arkeen. Siksi ne ovat valinneet provokaation tien.
Hallitus väittää lisänneensä hyvinvointialueiden rahoitusta, mutta se on jättänyt kertomatta koko lisäyksen kuluvan kunnilta ja kuntayhtymiltä perittyjen alijäämien kattamiseen. Lisäksi hallitus on leikannut alueiden rahoitusta ihan suoraan pidentämällä hoitotakuuaikaa ja leikkaamalla rahoituksesta tätä vastaavan laskennallisen osan.Myös terveyskeskusmaksun korottamisen mahdollistaminen oli leikkaus, koska senkin laskennallinen osa vähennettiin rahoituksesta.
Nämä kokoomuksen apupuolueet tietävät olevansa altavastaajia, jos keskustelua käydään hallituksen leikkauspolitiikan vaikutuksista ihmisten arkeen.
Näiden leikkausten seurauksena alueet käyvät YT-neuvotteluja ja työntekijöitä irtisanotaan. Alueet joutuvat päättämään rikkovatko ne perustuslakia vai terveydenhoitolakia, kun ne eivät pysty enää takaamaan ihmisten oikeutta terveydenhoitoon.
Talouspolitiikan arviointineuvosto totesi raportissaan, että hyvinvointialueiden kertyneet alijäämät eivät ole johtuneet sote-mallista tai sen epäonnistumisesta, vaan pääasiassa inflaatiosta ja palkkaratkaisuista. Arviointineuvosto esitti lisäaikaa alijäämien kattamiselle, koska vuoden 2026 lopussa päättyvä määräaika johtaa hoitovelan kasvuun ja kalliin erikoissairaanhoidon lisääntyvään tarpeeseen.
Riikka Purra ja Petteri Orpo tyrmäsivät ehdotuksen tuoreeltaan. Jatkoaikaan ei kuulemma ole varaa, hallitusohjelmasta pidetään kiinni ja juuri tätä lakia ei voi muuttaa, vaikka muiden lakien muuttaminen onnistuu hallitukselta jopa ilman vaikutusarvioita. Ylimielinen suhtautuminen asiantuntijoiden arvioihin ja neuvoihin osoittaa, että kyseessä on täysin tietoinen ja harkittu julkisen sektorin alasajo.
Rahaa ei ole hyvinvointialueille, mutta sitä riittää yksityisen terveydenhoidon Kela-korvauksiin.Yksityislääkärikäyntien korvauksiin käytettiin viime vuonna 58 miljoonaa euroa eli 190 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Korvausta saaneiden määrä kasvoi 37 000 henkilöllä eli 2,6 prosentilla. Rahaa menee, mutta hoitojonot eivät lyhene. Yhden terveyskeskuskäynnin nettohinta julkisella sektorilla on noin 60 euroa, joten jos sama raha olisi annettu alueille, niin sillä olisi saatu noin miljoona käyntiä.
Hyvinvointivaltion rakentaminen kesti vuosikymmeniä, mutta tämä hallitus tuhoaa sen yhdessä vaalikaudessa.
Mutta näistä asioista eivät kokoomuksen apupuolueet uskalla keskustella, joten ne harhauttavat äänestäjiä puhumalla kouluopetuksesta. Kyseessä on klassinen "Kato, orava!" -harhautus. Valtuusto ei päätä opetuksen sisällöstä eikä ruokalistoista. Monet kaipaavat myyttistä menneisyyttä, jota ei ole koskaan ollut olemassa.
Heille pitäisi järjestää simulaatio 1960-luvun kansakouluun kirosanasta seuraavine aresteineen ja puuropitoisine ruokalistoineen.
Sakari Timonen
Kirjoittaja on juukalainen paluumuuttaja, bloggaaja ja juristi.