Kuntien ja alueiden valtionosuuksiin ei ole vielä kajottu Ukraina-sodan seurauksina, mutta kevään vaalien jälkeen kaiketi kajotaan? Talouden tila alkaa muistuttamaan 90-luvun pankkikriisiä työttömyyksineen ja konkursseineen, kustannuksineen se on jo sen ylittänytkin? Korjausliikkeitä on vaikea tehdä, onhan siihen sitouduttu, niin hallitus kuin oppositiokin presidenttiä myöten. Muutoksia tilanteeseen voivat tuoda suurvaltajohtajien, Putinin ja Trumpin neuvottelut nopeine käänteineen.

Eräänlaista ”demokraattista populismia” tai ”arvorealismia” ovat syyt, jotka Suomen ovat tilanteeseen ajaneet, ne ovat vähemmän tieteelliset, vain sosialipsykologia voi arvioida mielien muutoksia, jotka ovat kohdanneet muitakin EU-maita. Suomessa sodan välittömiä kustannuksia on koitettu kattaa valtiovelan kasvattamisella ja kaikesta ”soveliaasta” leikkaamalla, puolustusmenojen kasvun niin vaatiessa.

Yhteiskunnallisen kehityksen kulminaatiopisteenä voidaan pitää sotaa, jonka laukaisevat jonkinlaiset ”Mainilan laukaukset”, vaikka sodan syyt ovat kehittyneet jo vuosikymmeniä kuten meillä Talvisodassa tai nyt Ukrainassa. Median tukema populismi saa kulminaatiopisteessä siivet ja politikot hakeutuvat mieluummin kansan kuin tieteen johdattelemina sotaan. Tieteet saavat väistyä ”arvorealismin” tieltä.

Puolustusmenot ovat aina jostain muualta pois.

Suomen tie Ukrainan-sodan aseistavaksi ”osapuoleksi” on pitkä ja se tullaan tieteellisessä poliittisessa historiassa tulkitsemaan alkaneeksi YYA-sopimuksen purkautumisesta, joka kulminoitui hävittäjähankintoihin, Nato-jäsenyyteen ja DCA-sopimukseen, joille kaikille oli kansan enemmistön tuki, gallupein. ”Arvorealismi” ei kerro sitä, minkä realismi kertoo kansalle, kun se silmäilee ostovoimansa ohentumista. Tämä näkyy kuntien ja alueiden yritystoiminnassa, tavaroiden ja palvelujen kysynnässä.

”Arvorealismi ja populismi” ovat hektisen ja hetkellisen politiikan oppeja, joilla saadaan kasvu ja kehitys aika ajoin taittumaan. Valitettavasti on vain niin, että rapautuva demokratia on altis näille opeille vaikka ymmärretään, että lähialueyhteistyö ja naapurisopu luo parhaat edellytykset ympäristön kuin taloudenkin kehitykselle, myös kunnissa ja alueilla.

Valtion jatkuva velkaantuminen tulee saada taittumaan. Tähän ei riitä yksin ”normileikkaukset” vaan edetään kuntien ja alueiden rahoituksien leikkauksiin, koska ”sotataloutta” ei saada kasvu-uralle. Puolustusmenot ovat aina jostain muualta pois, vaikka ne ”muualla”, kunnissa ja alueilla saisivat kasvua aikaiseksi.

Hannu Ikonen

Lieksa/Sisilia/Ispica