Reijo Kortelainen (kok.) kirjoittaa (21.3. Karjalainen), että jos Orpon (kok.) hallitus ostaa Palokin kosket valtiolle, niin se on ”sosialisointia”. Siis kuntien omistaman, siirtyessä valtion omistukseen käyvällä hinnalla.

Eihän tässä ole kysymys kuin kaupankäynnistä kahden ”sosialistin”, yhteisöomistajan välillä. Näinhän se tieteessä tulkitaan. Kysymys on siitä, mitä kauppa konkreettisesti tarkoittaa kun valtio tarkastelee asiaa kokonaisuuden kannalta, luonnosta elinkeinoihin, niin kuntaomistajat tarkastelevat asiaa lyhytnäköisesti, välittömän hyödyn näkökulmasta.

Välitön hyöty on helposti mitattavaa kuten Kortelainen esittää, että Lieksan osingot PKS:stä ovat 150 000 euroa vuodessa, mutta hän ei laske, että Palokin kosken tuotto on vain pari prosenttia koko yhtiön liikevaihdosta, eli suunnilleen sama myös osingoista, joka jatkuisi tulevat 100 vuotta (Kortelaisen oletus).

Oleellista tässä on se, että Heinävesi olisi valmis luopumaan voimalasta ja kiinteistöverotuloistaan, mutta osa 17:sta osakaskunnasta ei edes pienestä osasta osinkotuottoja. Heinävesi luottaa välillisiin tuottoihin muissa elinkeinoissa, ennen muuta matkailussa.

Viime sotien jälkeen energian tarve kasvoi, koskia ”valjastettiin” kalojen ja kalastuksen hinnalla.

Kun Kortelainen kytkee jutussaan asian Lieksan kahteen pieneen voimalaan, aiheellisestikin ja niiden ohitusteihin, niin on syytä muistaa, että ne ovat Kemijoki Oy:n omaisuuttaa ja hänen tulisi Lieksan ”napamiehenä”, pyrkiä käynnistämään neuvottelut niiden ohituksista ja kustannusten jaoista. Tässä yhteydessä on myös syytä keskustella EU:n rahoitusmahdollisuudesta.

Geneettisesti alueen järvilohet ovat varmasti samaa jääkauden jälkeistä perimää, mutta myöhemmällä ajalla, ihmisen toimin, ne ovat saaneet eristyksissä omia piirteitään ainakin nimissään, Pielisen järvilohi tai Saimaan järvilohi. Istutukset ovat varmasti jättäneet omat jälkensä populaatioihin. Lohikala nousee jokiin, jos sen edellytyksiin ei ole puututtu.

Historiasta tiedämme, että vetemme ovat olleet runsaskalaisia muun muassa Lieksassa kirkkoherra Jakob Stenius nuoremman (1732–1809 ”Koski-Jaakko”) aikaan, jolloin ei vielä puhuttu koskien ”valjastamisesta” ja kalaa riitti vientiin, eteläiseenkin Suomeen.

Viime sotien jälkeen energian tarve kasvoi, koskia ”valjastettiin” kalojen ja kalastuksen hinnalla, matkailupalvelun ollessa vielä keskenkasvuinen. Tänään on taas toisin, sähkön tuotantoon on lukuisia vaihtoehtoja, kw-hinta alhainen ja kalan arvo huipussaan, luontopalveluille on kysyntää.

Kokonaiskehitys on Kortelaisen ajatuksia vastaan, joten Orpo toteuttakoon ”sosialisoivaa” hallitusohjelmaansa.

Hannu Ikonen

Lieksa / Sisilia / Ispica