Kalastelin kesät ja talvet Outokummussa vuodesta 1982 alkaen. Sain kalaa kotitarpeisiin vesistöistä ja lammista verkolla, virvelillä, pilkillä ja mato-ongella. Erä- ja -luontokeskuksen valmistuttua 1995 siirryin enimmäkseen lohenongintaan.

Alkuajoilta muistan kaihoisasti, miten paljon lohen lisäksi jäälle nostettiin sivutuotteena kukkokaloja. Koska lohta ongittiin samoilla vieheillä (mormuska ja liids), nopeampi laji nappasi ensin. Niinpä kalamiesten avantojen reunoilla oli paljon hylättyjä särkiä, ahvenia ja pikkuhaukia. Lohenonkijaa kiinnosti vain punalihainen! Jos en saanut lohta, keräsin irtokalat patakukkotarpeiksi: ”Eipä jiäny pilit pattaa!”

Tämän tiesi ihmiskunta teoriatasolla jo vuonna 1968.

5 vuotta sitten testasin yhden päivän aikana entisiä parhaita kalapaikkoja Viinijärvellä, Rikkavedellä ja 15 lammella. Aikaa meni 12 tuntia ja saaliiksi tuli 5 ahventa. Ennen sain kukkokalat 30-metrisistäkin lammista parissa tunnissa esimerkiksi Louhivaarassa. Eipä näy enää ahvenia lohiavainnoilla! Jo lyhyellä aikavälillä näkyy valtava luontokato ja prosessi jatkuu. Mikään ihmisen ”tekohengitys” tilanteen korjaamiseksi ei muuta suuntaa eikä edes hidasta.

Tämän tiesi ihmiskunta teoriatasolla jo vuonna 1968. Silloin julkaistiin Rooman Klubin kansainvälinen tutkimus- ja ennusteraportti ”Kasvun rajat”. Painoarvonsa takia se oli papinkoulun kurssikirja! Siellä on ajatus: ”Kun ihmiskunta tajuaa tuhoisan suhteensa luontoon, on jo liian myöhäistä!”

Jorma Luostarinen,

Outokumpu