70-luvulla lapsuuden musiikkimaiseman valitsi pitkälti vanhemmat. Kotona soi yksi parista radiokanavasta, kasetit ja levyt, jotka he valikoivat omien mieltymystensä mukaan. Teininä saatiin omaan huoneeseen mankka tai stereot, korvalappustereotkin kenties ja aukesi aivan uusi maailma. Samaan aikaan radiokanavien määrä monipuolistui. Tuli kaikenlaista musiikintoisto ja -taltiointi välinettä. CD-hyllyt pullisteli. Musiikki soi monipuolisemmin.

Tänään tuntuu, että jokaisella perheen jäsenellä on napit korvissa, luurit päässä ja musiikki on yksityinen kokemus eikä yhteisöllinen. Yhteisöllisiä musiikkikokemuksia haetaan keikoilta ja festareilta usein ystävien ja ikätovereiden kanssa. Somemaailman nykystarat eivät saavuta tietoisuuttani enää. Kesäfestareiden julisteisteiden artistit jakaantuvat kohdallani tasan kahteen: nostalgiset ja nevöhöödit.

Juntiksi aikanaan luokitellut Finnhits-kopiot soivat trendikkäistä nuorisoautoista.

Muutama vuosi sitten uutiskynnyksen ylitti Kate Bushin hitin Running up the Hill nousu muistojen kätköistä TikTokin avustuksella nykynuorison viraalihitiksi. Nyt näitä kymmenien vuosien takaisia kipaleita nousee samaa tietä jatkuvasti pintaan ja kun Shakiran Whenever, Wherever sai uuden muodon Kygon ja Ava Maxin käsissä, totesin kierrätyksen koskevan nuorempia ja nuorempia biisejä. Kesällä 2025 juntiksi aikanaan luokitellut Finnhits-kopiot soivat trendikkäistä nuorisoautoista ja vanhempiamme järkyttäneet, harmaantuneet ja raitistuneet tukkahevarit esiintyvät jäähyväiskiertueella hotellissa majoittuville viisikymppisille.

Viikonloppuna sain poikkeuksellisen mahdollisuuden keskustella jälkikasvuni kanssa musiikkijäljestä. Istuimme muutaman tunnin autossa. Oman lapsuuden autoreissuilla soi c-kasetilta Edith Piaf, Hector ja J. Karjalainen. Nyt esikoinen valitsi musiikin ja nuorempi komppasi. Ajomusiikkina soi muun muassa Foo Fighters, mutta mukaan olisi sopinut myös Leevi and the Leavings, Maarit ja Paleface. Niitä kuunneltiin yhdessä automatkoilla heidän lapsuudessaan, aikana ennen suoratoistoa ja luurien maailmaan katoamista. Tuosta CD-ajasta löytyi myös pieni sukupolvia yhdistävä kokemus: muistimme vain hyvien biisien numerot, emme nimiä. Sanat oli kuitenkin hallussa.

Liina Mustonen

mediatoimija, Joensuu