JOENSUU / Riitta Mikkonen

Kulttuuritoimittaja, tietokirjailija ja muusikko Suonna Konosen esikoisromaani Tie päättyy meren rannalle on saanut hyvän vastaanoton, mikä rohkaisee kirjailijan pohtimaan mikä mielessä pyörivistä ideoista ansaitsee seuraavana tulla käsittelyyn.

Kononen tähdentää, että Kirjailijaliiton jäsenyyttä voi hakea kahden julkaistun romaanin jälkeen. Siihen saakka titteliksi saavat kelvata entiset.

– Olen saanut tehdä toimittajana töitä yli 20 vuotta, ja muusikkona pitkän uran, joten ei olisi mikään katastrofi ollut, jollei tämä olisi onnistunut.

Suonna Kononen tuli Joensuuhun, sanomalehti Karjalaiseen töihin 90-luvun lopulla Jyväskylästä, jossa oli yliopistossa opiskellut journalistiikkaa ja tehnyt töitä kesätoimittajana. Ammatinvalinta oli kuitenkin selvä jo verenperintönä. Kononen on toimittaja kolmannessa polvessa.

– Joensuussa sitten kävi kuten ihmisille käy, uudet ihmiset sitovat paikkaan. Löytyi bändikavereita, perustettiin perhe.

Ja mitäpäs vikaa kaupungissa, hyvin käy romaaninkin pohjaksi. Joensuuta tuntevat voivat sijoittaa itsensä kertomukseen mukaan, vilkuttaa kukin omasta kadunkulmastaan lähtijälle.

– Kyllä tämän romaanin yksi tehtävä on nostaa esiin näitä syrjäseutuja, joista ei valtakunnantasolla paljon puhuta eikä kirjoiteta. Kulttuuri sijoittuu kirjallisuudessa yleensä pääkaupunkiseudulle.

Kulttuuritoimittaja tuntee maakunnan kulttuurin, niin ansiot kuin puutteetkin. Yhtenä kirjallisista esikuvistaan hän mainitsee Heikki Turusen, voittamattoman itäisen elämän kuvaajan. Turusen tapa on herättää henkilöt eroon leveällä murteella ja vahvalla sanankäytöllä.

– Itse pyrin kuitenkin yleiskielisempään ilmaisuun.

Vahvaa sanankäyttöä tuore romaani sisältää ilman murrettakin. Pohjoiskarjalaista huumoria, joka voi ulkopuolisesta kuulostaa karvaalta keljuilulta. Saattaa paljastua syväksi välittämiseksi, jopa rakkaudeksi. Mikäli sellaisesta ääneen puhuttaisiin.

Aiheita riittää

Suonna Kononen sanoo romaanin idean pyörineen mielessä toistakymmentä vuotta. Pari vuotta sitten tuli nyt-tai-ei-koskaan-hetki, syy sama kuin monella muullakin kulttuurin tekijällä.

– Banaalilta saattaa kuulostaa, mutta kun korona-aika tyhjensi viikonlopuista keikat, jäi aikaa kirjoittamiselle. Toisaalta ajattelin, että vielä viisikymppisenä voi tulla julkaistuksi esikoiskirjailijana.

Konosella on useampia musiikillisia kokoonpanoja, aktiivisin tällä hetkellä Huojuva lato, jolta ilmestyi tälle kesälle levy Utopia, Texas. Myös musiikintekoon on korona siis vapauttanut aikaa.

Aiemmin viisi tietokirjaa julkaissut Kononen työstää tällä hetkellä Jokisaarnat-teosta, johon hän sai Suomen tietokirjailijoiden apurahan, sekä kirjailija Jukka Itkosen elämäkertaa, johon on Journalistisen kulttuurisäätiö Jokesin apuraha.

– Jokisaarnat lähti liikkeelle melontaharrastuksestani ja ajatuksesta kirjoittaa joista muutenkin kuin luontonäkökulmasta. Kun melon Pyhäselän Nivanjoella, muistelen joen varressa asunutta Martti Mäkelää. Iijoella tietysti Kalle Päätaloa.

Jokisaarnat julkaisee keväällä 2023 Reuna-kustantamo. Itkoselle haetaan vielä julkaisijaa.

– Teen kirjaa yhdessä varkautelaisen toimittajan ja Itkosen ystävän Antti Ahon kanssa.

Apurahojen turvin Kononen on voinut olla päätoimesta vapailla, mutta heittäytyminen vapaaksi taiteilijaksi ei vielä toistaiseksi ole mielessä. Taloudellinen turva mahdollistaa luovat sivutoimet.

– Eurojen kasaan haaliminen luovilla aloilla ei ole helppoa.

Eurojen kasaan haaliminen luovilla aloilla ei ole helppoa.

– Onhan kulttuuritoimittajuudessa puolensa, kaipaan jo nyt esimerkiksi levyarvostelujen kirjoittamista.

Kirjoittamisen helppoutta Suonna Kononen pitääkin yhtenä valttinaan. Toimittaja suoltaa lyhyitä tekstejä, jotka valmistuvat nopeasti. Kirjan tekeminen on pitkä prosessi. Kirjoittamisen lukkoja ei synny, kun on tottunut tekemiseen, nähnyt siihen toimivan mallin jo lapsena.

– Uusia aiheita on mielessä, joten miksipä en toistakin romaania kirjoittaisi.

Tietosisältöinen romaani

Tie päättyy meren rannalle kertoo matkasta, joka alkaa Joensuusta ja päättyy Vuoreijan pikkukaupunkiin Barentsinmeren rannalle. Matkan tekee viisikymppinen muusikko, pianisti ja lauluntekijä Johan Johansson, joka ottaa pianon kyytiinsä ja aloittaa uuden elämän.

Matka tapahtuu ajassa ennen koronaa, jotakuinkin reaalimaailmassa ilman viimeisimpiä maailmankriisejä. Aika on todellista, samoin kulkureitti ja paikat, ympäristö on olemassa. Kononen on reissannut paljon pohjoisessa, tekipä vielä kirjoittamisen edetessä tarkistusreissun varmistaakseen tarinan asettumisen kartalle.

Myös päähenkilön uskottavuutta kirjoittaja on varmistellut sijoittamalla häneen paljon itseään: yhteinen synnyinmaa Ruotsi, yhteinen intohimo musiikkiin. Lukija voi halutessaan pohtia mitkä ominaisuudet tai kohtaamiset ovat tapahtuneita, mitkä kuviteltuja tai kenties haaveiltuja.

Erityisen merkille pantavaa, merkillistä ja merkittävää, on romaanin sisältämä musiikillinen tieto, joka avautunee vain asiaan vihkiytyneille harrastajille. Teos on kuitenkin hyvin luettavissa näihin kohtiin tarkemmin tarttumatta.

– Kustannustoimittaja, varmasti ihan aiheesta, huomauttikin, että kirjaa ehkä lukevat muutkin kuin musiikista kiinnostuneet.

Muitakin tiedon palasia on paljon, Joensuusta ja menomatkan paikkakunnilta, maailmanmenosta ja kulttuurista yleensä. Palaset on sijoitettu romaaniin kokeneen toimittajan taidolla, romaanin lukijalle ei tulle mieleenkään epäillä tietojen paikkansapitävyyttä.

Yksi ehdottomista teoksen vahvuuksista on luettavuus: sujuva eteneminen, kaunis ja puhdas suomen kieli.

Mitä itse juoneen tulee, niin kyynikko ehkä näkisi sen tyypillisenä, vaikkakin kuorrutettuna viidenkympin villityksenä, unelmointina paluusta viriilimpään nuoruuteen. Siinä vaihtoehdossa ei ehkä käy hyvin, mutta voihan se olla myös kasvutarina, uuden alun jälkeinen paluu todellisuuteen.

Kertomus jättää lukijan harkintaan, onko kyseessä ymmärryksen hakeminen vai löytäminen. Siitä kai ihmissuhteissa on yleensä lopulta kyse. Hyväkään romaani ei tyhjennä pajatsoa.