Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps) päätti Suomen jäävän pois kansainvälisestä tasa-arvoliittoumasta, joka tukee Ukrainan jälleenrakennusta.

Liittouma pyrkii edistämään tyttöjen ja naisten oikeuksien lisäksi myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.

Tavio vastasi päätöksen herättämään kritiikkiin kertomalla puolueensa tukevan seksuaalivähemmistöjä Suomessa ”vastustamalla islamisaatiota”.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps) puolestaan syytti päätöstä arvostellutta oppositiota epäisänmaallisuudesta.

Tapaus Tavio kiinnostaa kaltaistani nykykulttuurin tutkijaa. Kulttuurintutkijan tehtävä on kysyä, mitä on tekeillä, mitä juuri nyt tapahtuu. Pelkän kiinnostavan ilmiön havainnoinnin sijaan on tarkasteltava myös sen yhteiskunnallisia yhteyksiä.

Ministerin päätöksestä syntyneessä kohussa ei kulttuurintutkijan näkökulmasta ole kyse ”liioittelusta”, kuten Tavio väitti, saati Mäkelän sanoin ”epäisänmaallisesta hyökkäyksestä”.

Viimeistään naapuripuolueen Päivi Räsäsen (kd) toive, että Tavio ”ei taipuisi painostuksen edessä” – siis esimerkiksi pääministerin ja presidentin kritiikin alla – osoitti, että kyse on jostakin laajemmasta.

Olen oikeistopopulismin tutkijana analysoinut islamisaatio-käsitettä äärioikeistolaisissa väestönvaihtosalaliittoteorioissa sekä sukupuolipopulismiksi nimeämääni ilmiötä, jossa konservatiivinen ymmärrys sukupuolesta ja seksuaalisuudesta nostetaan jopa politiikan keskiöön.

Näen Tavion päätöksen ja sen puolustamisen liittyvän sukupuolten tasa-arvon ja sateenkaari-ihmisten oikeuksia kyseenalaistavaan anti-gender-liikehdintään.

Näen Tavion päätöksen ja sen puolustamisen liittyvän sukupuolten tasa-arvon ja sateenkaari-ihmisten oikeuksia kyseenalaistavaan anti-gender-liikehdintään. Räsäsen väite, että ”sateenkaari-ideologian vieminen kansainvälisellä liittoumalla Ukrainaan saattaa antaa Venäjän vaikuttamiselle jalansijaa”, edustaa sanamuotoja myöten liikehdintää, jossa fundamentalistiuskonnolliset ja radikaalioikeistolaiset toimijat Venäjältä Yhdysvaltoihin, Suomesta Kreikkaan liittoutuvat vastustamaan edistyksellisiä arvoja.

Filosofi Judith Butler kirjoitti teoksessaan Precarious Life: The Powers of Mourning and Violence (2004), miten amerikkalaisessa keskustelussa alettiin hyväksyä sensuuri vuoden 2001 WTC-iskun jälkeen. Niin kutsuttua terrorismin vastaista sotaa kyseenalaistavat leimattiin ”epäisänmaallisiksi” tai ”antisemitisteiksi”.

Samaa retoriikkaa käytetään nyt, kun Israelin Gazan siviileihin kohdistuvia pommituksia arvosteleviin isketään juutalaisvastaisuuden leima. Ja kun Venäjän hyökättyä Ukrainaan kaikki paitsi militaristinen uho tulkittiin epäisänmaallisuudeksi, nyt syytetään venäjämielisyydestä Suomen irrottautumista Ukrainassa LGBTQ+-ihmisille tarjottavasta avusta kritisoivia.

Butler kirjoittaa uudessa kirjassaan Who’s Afraid of Gender, että sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvien ”moraalipaniikkien” tarkoitus on harhauttaa. Sateenkaari-ideologiasta samoin kuin ”wokesta” ja transihmisten oikeuksista vauhkoilu estää kiinnittämästä huomiota vahingollisiin, maailmaa paraikaa tuhoaviin sosiaalisiin ja poliittisiin voimiin: ilmastotuhoon, sotaan, sosiaaliseen ja taloudelliseen epätasa-arvoon, systeemisiin rasismin muotoihin, autoritaarisuuteen ja uusiin fasismin muotoihin.

Orpon hallituksen Me puhumme teoin -kampanja julistaa ”lisäävänsä yhdenvertaisuutta konkreettisin teoin”. Samalla Tavion päätöksen kaltaiset teot kyseenalaistavat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

Kulttuurintutkimuksessa tarkastellaan merkityksenantoa. Kampanja kutsuu kulttuurintutkijaa tarkastelemaan sanoin ja teoissa annettuja merkityksiä ja niiden laajempia yhteyksiä. Paljastavinta on, kun sanat kertovat yhtä ja teot toista. Niin kuin Tavion tapauksessa.

Tuija Saresma

Kirjoittaja on kulttuurintutkimuksen professori Itä-Suomen yliopistossa.